Simo paineli perjantaina illalla seuran uintivuorolle ja
minä lojuin kirjan, karkkipussin ja punkkulasin kanssa sohvalla. Ei huonompi
yhdistelmä ollenkaan. Punaviinin litkiminen jäi yhteen lasiin, koska olin
sopinut lähteväni Katjan kanssa lauantaina aamu kymmeneltä pitkälle
pyörälenkille. Sääennustus lupasi epävakaista, mutta ajattelin, että hyvällä
tuurilla kierrämme sadekuurot juuri sopivasti ennen iltapäivää.
Vaan eipäs kierrettykään.
Vääksyn kohdalla vettä tuli kuin aisaa. Nappasimme pyörät
kainaloon ja juoksimme metsään puiden alle pahimman kuuron ajaksi. Vaatteet
ehtivät silti kastua läpimäriksi. Kun kuuro hellitti, lähdimme jatkamaan
matkaa. Parin sadan metrin päästä maa oli aivan kuiva, eikä sateesta ollut
tietoakaan. Osuimme siis parahiksi jonkun pilven reunan kohdalle.
Kalkkisten Mani-baarilla kuuma kahvi maistui taivaallisen
hyvältä. Kotimatkalla ilma kirkastui eikä kylmyyskään vaivannut. Paitsi
varpaissa, jotka olivat aivan tunnottomat.
Kotona jatkoin harjoitusta vielä kympin juoksulenkin verran.
Sen myötä viimeinen pitkä yhdistelmäharjoitus ennen Barcelonan Ironmania
tulikin tehdyksi. Viimeiset seitsemän viikkoa ovat menneet treenien puolesta
tosi hyvin. Olen ollut terve ja saanut tehtyä kaikki ohjelmassani olleet
harjoitukset. Olo tuntuu vahvalta ja luottavaiselta. Kun nyt vaan pysyisin vielä
muutaman viikon terveenä.
Kylmä marjasmoothie ja lämmin sauna ovat lenkin päälle
parasta mitä tiedän. Niiden jälkeen ryhdyin maha kurnien miettimään, mihin
menisimme illalla syömään. Vaikka kaupunkiin on tullut paljon uusia
ravintoloita, veti Santa Fe silti pisimmän korren. Kun harvoin käy ulkona
syömässä, on kiva tietää jo etukäteen saavansa varmasti hyvää ruokaa. Kotimatkalla
piipahdimme Katjan ja Esan luona kahvilla ja höpöttelemässä muutaman tunnin.
Sunnuntaiaamuna suuntasin märkäpuvun ja juoksukamppeiden
kanssa uimahalliin. Koska järviveteen ei enää tarkene mennä, pitää märkkärillä
hikoilla hallissa, jotta sillä uiminen ei ehdi tyystin muutamassa viikossa unohtua.
Sain kanssauimareilta hieman kummeksuvia katseita, kun kiskoin kumipukua altaan
reunalla kiinni. Nopeiden radalla oli kuitenkin hyvin tilaa ja sain treenini
uitua. Uinnin päälle juoksin kympin lenkin.
Kaksistaan ja kavereiden kanssa oleminen tuntui pitkästä
aikaa tosi kivalta ja virkistävältä. Niin paljon kuin lasten kanssa olemisesta
nautinkin, on oma aikakin välillä tarpeen.
Mutta nyt teinimekastajat ovat palanneet takaisin mökkireissulta ja ilta
meneekin taas rattoisasti heidän läksyjensä ja harjoituskuskausten merkeissä. Omia
töitäkin on vielä tehtävä. Arki is back.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti