Nyt se on tehty! Nimittäin hammaslääkärikäynti. En tiedä mikä siinä on, mutta joka kerta hammaslääkäriin meneminen tuntuu yhtä vaikealta. Mielikuvissani olen aina suu apposen auki ja täynnä imureita, putkia, käsiä, tuppoja ja muuta asiaan kuuluvaa rompetta. En tykkää yhtään!
Toinen viimeiseen asti välteltävä eli gynekologikäynti olisi edessä ensi viikolla. Vaikka tässä on synnyttänyt pari lasta ja käynyt gynekologilla useasti, niin ei siihen vaan totu koskaan. Gynekologini ovat aina olleet mukavia ja päteviä, mutta se ei valitettavasti tee housujen riisumisesta ja tutkittavaksi asettautumisesta yhtään sen mukavampaa.
Kerran edes vanhempi gynekologi unohti minut tutkimuksen jälkeen haarat levällään korkeuksiin. Hän kääntyi naputtelemaan konetta ja unohti laskea sängyn alas. Jos jostain voi ihminen nolostua, niin siitä. Eikä tuo muisto helpota yhtään tulevaisuudessa edessä olevia gynekologin tarkastuksia.
Terveydestään on kuitenkin pidettävä huolta, nolotti tai ei. Hammaslääkärille menin, kun olin pari viikkoa pyöritellyt kielen päällä hampaaseen ilmestynyttä koloa. Lohjennut paikkahan se siellä ilmoitteli itsestään.
Gynekologille pääsen nelikymppisseulonnan takia. Tai pikemminkin ansiosta. Pitää olla tyytyväinen, että meille suomalaisille naisille järjestetään moinen mahdollisuus.
Mietin, että pitäisiköhän nelikymppisten kunniaksi käydä varmuuden vuoksi myös mammografiassa. Rintasyövät eivät ole enää vain ikääntyvien naisten vitsauksia, eikä varhaisvaiheen muutoksia välttämättä itse huomaa. Olisipa tässä keski-iän kynnyksellä sitten tutkittu koko nainen.
Lokakuussa siirryn viidennelle vuosikymmenelle. Aika hurjaa! Ikääntyminen ei tunnu oikeastaan miltään, se ei aiheuta kriiseilyä eikä ahdistusta. Mutta ajatusmaailman muutoksen se vaatii. Olen sielultani ikuinen kolmekymppinen. Pian siis nelikymppinen. Huhheijaa!
