pärnu

pärnu

torstai 29. syyskuuta 2016

Barcelona calling!

Huomenna lähdetään! Kone irtoaa maasta klo 13.10 ja suuntaa kohti Barcelonaa. Mahan pohjassa on jo perhosia. Tätä reissua on odotettu kesästä lähtien.



Käynnissä on kuumeinen pakkaus. Pyörät on purettu osiin ja pakattu suuriin kovakantisiin pyörälaukkuihin. Kepeiden kesävaatteiden lisäksi matkalaukkuun on pakattu kisavarustus, jossa onkin aina jonkin verran enemmän säätämistä kuin vaikkapa maratonille lähtiessä. Kolme lajia vaatii kolmet varusteet. Onneksi tämä homma sujuu jo rutiinilla.



Mielessä pyörii jo varhainen sunnuntaiaamu, jolloin pulahdan mereen 2500 muun kanssa uimaan 3,8 kilometriä. Onneksi mukana on paljon tuttuja, joiden kanssa jännittää ja höpötellä ihan viime metreille asti. Toivon rentoa oloa ja vahvoja käsiä. Niillä tehdään triathlonuinnissa suurin työ.

Uinnin jälkeen hyppään pyörän selkään. Edessä on 180 kilometrin polkaisu, joka ajetaan kahtena 90 kilometrin lenkkinä. Ajaessa seuraan sykettä ja watteja, ja pyrin pitämään tuntuman sopivan kevyenä. Jos kaikki menee hyvin, poljen alle viiteen ja puoleen tuntiin.

Pyöräilyn jälkeen vaihdan jalkaan juoksulenkkarit ja lähden taivaltamaan maratonia. Siinä kohtaa se tuntuu helpottavalta. Ei enää puuduttavaa pyörää, vain tossua toiseen eteen maratonin verran. Juoma-asemalta seuraavalle, tasaisen varmasti eteenpäin.

Toivon saapuvani maaliin hyvävoimaisena ja alle yhdessätoista tunnissa. Mutta jos niin ei käy, se ei ole maailman loppu. Sunnuntaiaamuun ja lähtölaukaukseen tekemäni matka on ollut hieno. Olen aidosti nauttinut jokaisesta "isosta" harjoituksesta ja niiden jälkeisestä tunteesta. Triathlonit jatkuvat, kävi miten kävi.

Pitäkää silti peukkuja! Etenemistäni voi seurata liveseurannan kautta osoitteessa: www.ironman.com ja valitsemalla sieltä kisaksi Ironman Barcelonan.



perjantai 23. syyskuuta 2016

Vauvoja Karisman täydeltä

Karismassa oli tänään Baby Day. Pyörähdin iltapäivällä kaupassa ja pujottelin lukemattomien vaunujen välistä keskusaukiolle katsomaan, mitä kaikkea siellä tapahtui.

Vauvoja ja taaperoita oli liikkeelle äitiensä kanssa runsain mitoin. Heille oli tarjolla värikylpyjä, muskaria, kakun maistelua sekä tietoa mm. MLL:n, Perhe-Arten ja Mehiläisen palveluista lapsiperheille.



Etenkin yläkerrassa vesivärien keskellä istuskelleet vauvat näyttivät niin suloisilta, että niitä oli pakko pysähtyä ihastelemaan. Keskusaukion kupeessa oli myös hauska vaaleanpunainen maitobaari, johon oli jatkuvasti menijöitä.


Tiesittekö muuten, että Karismassa järkestetään äideille ja vauvoille joka keskiviikko jumppaa?

Ryhmät kokoontuvat keskiviikkoisin klo 10-10.45 Sinelliä vastapäätä olevassa leikkitilassa, Karisman ensimmäisessä kerroksessa. Parillisilla viikoilla on äiti-vauva-jumppaa ja parittomilla Bailamama Baby-jumppaa.

Jumpan kertamaksu on kolme euroa, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Ota mukaan oma jumppa-alusta ja mene jumppaamaan! Jumpat järjestetään yhteistyössä Harjulan Setlementin kanssa.

Uusia ihania kauppoja!

Karisman markkinointipäällikkö Anne kertoi kauppakeskukseen tulossa olevista uusista kaupoista, jotka saivat hymyn meikäläisenkin huulille.

Ensiksikin Hobby Hall avaa ovensa jo syyskuun lopussa. Meidän kodinkoneet alkavat vedellä kymmenen vuoden käytön jälkeen viimeisiään, joten on kiva, että uusia pääsee hankkimaan kivenheiton etäisyydeltä.

Karisman  muodin tarjonta laajenee entisestään, kun Vero Modan ovet avautuvat torstaina 13.10. Sieltä on monet lempparivaatteistani ostettu tähänkin asti.



Karisman vaatetarjontaa kasvattaa myös Goodwear, joka on suunnattu nuorekkaille ja trendikkäille naisille. Saa nähdä, istuvatko heidän valikoimansa kulmakiviksi mainitut farkut tälle neljääkymppiä lähentevälle daamille! Tally Weijl -tuotemerkin koko valikoima on edustettuna yksinoikeudella Suomessa ainostaan Goodwearilla.



Karisman syksyssä on luvassa myös monia upeita tapahtumia, mutta niistä Anne lupasi kertoa vasta lähempänä.

Pysykäähän kuulolla!



 ´


sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Aamupulahdus

Kävin lauantaina ensimmäistä kertaa elämässäni Helsingin Uimastadionilla. Olin mielessäni kuvitellut paikan aivan erilaiseksi kuin se lopulta oli. Jotenkin paljon suuremmaksi.



Mutta hyvä siellä oli uida. Uimastadion oli viimeistä viikonloppua auki ja päätimme Katjan, Essin ja Esan kanssa käydä tekemässä syksyn viimeisen ulkomärkkäriuinnin 50 metrin altaassa. Ja hyvin mahtui, ei ollut uimareita ruuhkaksi asti.


Altaan vesi oli todellä lämpimän tuntuista ja märkäpuvulla tuli kauhea hiki. Mietin, että jos merivesi on parin viikon päästä Barcelonassa yhtä lämmintä, niin 3,8 kilometrin aikana ehtii iskeä melkoinen ahdistus.



Toivottavasti kelit sielläkin päin maailmaa pian viilenevät.

Uinnin päälle kävimme pyörähtämässä keskustassa, josta Katja yritti löytää itselleen yhtä tiettyä energiageeliä. Ne olivat kuitenkin loppuneet. Syksyinen Helsinki oli yllättävän hiljainen ja kaduilla oli lauantaina hiljaista. Paitsi Fazerin kahvillassa, jonne päätimme mennä brunssille. Siellä porukkaa oli jatkuvasti jonoksi asti.



Brunssi oli todella runsas ja maittava. Sitä voi lämpimästi suositella kenelle tahansa. Myös kahvilamiljöö on miellyttävä ja lähtiessä mukaan voi ostaa vaikka minkälaisia kakkuja ja suklaaherkkuja.

Päätimme tyttöjen kanssa, että seuraavan kerran menemme Helsinkiin niin, että aikaa on muuhunkin kuin sporttailuun ja syömiseen. Kunhan nyt saadaan tuo Barcelonan kisa ensin alta pois.


perjantai 16. syyskuuta 2016

Takaisin koulun penkille

Viikko meni yhdessä hujauksessa. Suurimmaksi osaksi se johtui siitä, että olin maanantain ja tiistain koulussa, jonka takia työhommat kasaantuivat iltoihin ja loppuviikkoon.

En kuitenkaan valita, päinvastoin! On mahtavaa, kun saa oppia uutta ja tutustua uusiin ihmisiin. Aloitin syyskuun alussa opinnot Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Tavoitteenani on valmistua vuoden 2017 jouluna yhteisöpedagogiksi.



Tässä kohtaa moni varmasti miettii, että mikä se sellainen oikein on? Tutkintonimike on uusi, eikä se sellaisenaan sano monellekaan mitään. Se onkin itse asiassa yksi opintojen parhaista puolista. Voin muokata tutkinnosta sellaisen, että se tukee parhaiten omia tavoitteitani. Suppeasti sanoen opiskelen pedagogiikkaa sekä yhteiskunnallista ja yhteisöllistä osaamista.

Yhteisöpedagogina voisin työskennellä tulevaisuudessa vaikkapa koulukuraattorina, lastensuojelutehtävissä, työvalmentajana, monenlaisissa koulutustehtävissä tai järjestösektorilla. Tutkinto on muodollisesti pätevä pohjakoulutusvaatimus myös vaikkapa viestintäpäällikön tehtäviin, jotka monesti sisältävät vähintäänkin yrityksen tai yhteisön sisäisenä kouluttajana toimimista.

Tällä hetkellä en kuitenkaan ole vaihtamassa alaa. Tykkään kovasti nykyisestä työstäni. Olin kuitenkin miettinyt jo tovin, että haluaisin opiskella jotakin aivan uutta ja sellaista, josta olisi hyötyä myös nykyisessä työssäni.  Eikä tässä sitä paitsi tiedä, mitä oikeasti päätyy tekemään joskus tulevaisuudessa. Eläkeikään on vielä monta kymmentä vuotta.



Kouluni sijaitsee tunnin ajomatkan päässä, Nurmijärvellä. Olen monimuoto-opiskelija, joten vietän Kiljavan opistolla keskimäärin kolme päivää kuukaudessa, muut opinnot suoritan etänä. Tällä hetkellä työn alla ovat ruotsin ja nuorisopolitiikan kurssit. Ruotsin opettajamme on todella hyvä ja hänen tunneillaan muistin, kuinka paljon pidänkään kielten opiskelusta. Det är jätteroligt!




Varmasti tulee vielä hetkiä, jolloin olen muutaman harmaan hiuksen rikkaampi, mutta tällä hetkellä en niitä vielä murehdi. Minä ja kouluni olemme vielä kuherruskuukaudella.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kaksistaan

Viikonloppuna oltiin Simon kanssa pitkästä aikaa ihan vaan kaksistaan. Lapset lähtivät perjantaina kaveriperheen mökille ja taloon laskeutui hiljaisuus. On se vaan jännää huomata, miten paljon ääntä ja elämää kahdesta pienestä ihmisestä oikein lähtee. Mietin, että tällaistako sitten taas muutaman vuoden kuluttua on, kun he lentävät pesästä? Vain me kaksi. Omituista.


Simo paineli perjantaina illalla seuran uintivuorolle ja minä lojuin kirjan, karkkipussin ja punkkulasin kanssa sohvalla. Ei huonompi yhdistelmä ollenkaan. Punaviinin litkiminen jäi yhteen lasiin, koska olin sopinut lähteväni Katjan kanssa lauantaina aamu kymmeneltä pitkälle pyörälenkille. Sääennustus lupasi epävakaista, mutta ajattelin, että hyvällä tuurilla kierrämme sadekuurot juuri sopivasti ennen iltapäivää. 

Vaan eipäs kierrettykään.

Vääksyn kohdalla vettä tuli kuin aisaa. Nappasimme pyörät kainaloon ja juoksimme metsään puiden alle pahimman kuuron ajaksi. Vaatteet ehtivät silti kastua läpimäriksi. Kun kuuro hellitti, lähdimme jatkamaan matkaa. Parin sadan metrin päästä maa oli aivan kuiva, eikä sateesta ollut tietoakaan. Osuimme siis parahiksi jonkun pilven reunan kohdalle. 



Kalkkisten Mani-baarilla kuuma kahvi maistui taivaallisen hyvältä. Kotimatkalla ilma kirkastui eikä kylmyyskään vaivannut. Paitsi varpaissa, jotka olivat aivan tunnottomat.

Kotona jatkoin harjoitusta vielä kympin juoksulenkin verran. Sen myötä viimeinen pitkä yhdistelmäharjoitus ennen Barcelonan Ironmania tulikin tehdyksi. Viimeiset seitsemän viikkoa ovat menneet treenien puolesta tosi hyvin. Olen ollut terve ja saanut tehtyä kaikki ohjelmassani olleet harjoitukset. Olo tuntuu vahvalta ja luottavaiselta. Kun nyt vaan pysyisin vielä muutaman viikon terveenä.


Kylmä marjasmoothie ja lämmin sauna ovat lenkin päälle parasta mitä tiedän. Niiden jälkeen ryhdyin maha kurnien miettimään, mihin menisimme illalla syömään. Vaikka kaupunkiin on tullut paljon uusia ravintoloita, veti Santa Fe silti pisimmän korren. Kun harvoin käy ulkona syömässä, on kiva tietää jo etukäteen saavansa varmasti hyvää ruokaa. Kotimatkalla piipahdimme Katjan ja Esan luona kahvilla ja höpöttelemässä muutaman tunnin. 

Sunnuntaiaamuna suuntasin märkäpuvun ja juoksukamppeiden kanssa uimahalliin. Koska järviveteen ei enää tarkene mennä, pitää märkkärillä hikoilla hallissa, jotta sillä uiminen ei ehdi tyystin muutamassa viikossa unohtua. Sain kanssauimareilta hieman kummeksuvia katseita, kun kiskoin kumipukua altaan reunalla kiinni. Nopeiden radalla oli kuitenkin hyvin tilaa ja sain treenini uitua. Uinnin päälle juoksin kympin lenkin.

Kaksistaan ja kavereiden kanssa oleminen tuntui pitkästä aikaa tosi kivalta ja virkistävältä. Niin paljon kuin lasten kanssa olemisesta nautinkin, on oma aikakin välillä tarpeen. 


Mutta nyt teinimekastajat ovat palanneet takaisin mökkireissulta ja ilta meneekin taas rattoisasti heidän läksyjensä ja harjoituskuskausten merkeissä. Omia töitäkin on vielä tehtävä. Arki is back.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Finlaysonin muotinäytös ja muita herkkuja

Viime lauantaina Karismassa vietettiin muotilauantaita. Keskusaukiolla oli muotinäytöksiä ja liikkeissä omaa ohjelmaa.

Finlaysonin myymäläpäällikkö Maija pyysi minua piipahtamaan heidän muotinäytöksessään. Mietin etukäteen, että mitäköhän siellä oikein esitellään, kun ainoat Finlaysonilla näkemäni vaatteet olivat kylpytakkeja.



Mutta enpä osannutkaan ajatella, että myös vuodevaatteita voi esitellä mallien päällä! Finlaysonin uutuuspussilakanat oli ommeltu yhteen ja itse asiassa niistä sai mallien päällä tosi hyvän kuvan.


 Ja samaltahan ne näyttävät käytössäkin, vain pää ja korkeintaan varpaat pilkottavat toisinaan peiton alta.


Näytöksessä mallien päällä nahtiin mm. ihanan muhkeita JF by Finlayson-kylpytakkeja, pyyhkeitä ja pussilakanoita. Viimeksi mainituissa nähtiin myös Keidas, Kirsu, Leinikki, Riikinkukko, Mörkö ja Taivasmuumi-kuoseja. Myös Reno-tooga sekä Syli-kylpytakki näyttivät ihanan pehmoisilta.

Nälkä - mikä ihana tekosyy

Muotinäytöksen jälkeen piipahdin ruokakaupassa. Olin heittänyt aamulla pitkän pyörälenkin, jonka jälkeen nälkä on yleensä kiljuva. Kun maha murisee, suu napsaa ja mieli tekee kaikenlaisia heräteostoksia, niitä tulee useimmiten myös tehtyä.

Tällä kertaa bongailin hyllyiltä (onneksi) kaikenlaista terveellistä ja hyvää. Fazerilta on tullut uusia myslejä, joita laitan joka aamu marjojen ja maustamattoman jogurtin seuraksi. Ainakin tämä Kotipuutarhamysli on kuulkaas tosi hyvää!


Maitohyllyllä huomasin jälkkärivanukkaiden vieressä uusia proteiinivanukkaita. ProPudin vanukkaisssa on 20 grammaa proteiinia, ne ovat laktoosittomia, eikä niihin ole lisätty sokeria. Ostin tietenkin kaikkia makuja, joista voittajaksi selviytyi Caramel eli toffee. Suklaakin maistui ihan Jacky makupalalta! Vanilja ei ollut minun makuuni, mutta Simo pisteli sitä tyytyväisenä poskeensa.


Eineshyllyltä nappasin mukaan pahimpaan nälkään Saarioisten uuden inkiväärisen kasvissosekeiton. Täytyy sanoa, että se olisi kyllä kaivannut lorauksen kermaa ja pikkaisen lisää inkivääriä. Suutuntuma oli aavistuksen vetinen ja mitään sanomaton, ja inkiväärin jälkipotkua olisi voinut olla enemmänkin.



Mutta onneksi en ole kovin nirso. Kyllä silläkin nälkä lähti leivän ja vanukkaan kanssa.
















perjantai 2. syyskuuta 2016

Elämäni kappaleet

Olin viime lauantaina lauluyhtye Rajattoman ja Sinfonia Lahden yhteiskonsertissa Lahden Sibeliustalossa. Vaikka Rajaton onkin tosi hyvä, niin suurin syyllinen konserttielämykseen oli sellisti-ystäväni Antero, joka oli hommannut vapaaliput minulle ja muutamille kavereille. Abban biisit olivat todella upean kuuloisia suuren sinfoniaorkesterin säestäminä.



Yksi kappaleista sai kyynelet nousemaan silmiin, vaikka iloinen onkin. Dancing Queenista tulen aina muistamaan edesmenneen isäni ja yhden tietyn hetken 20 vuoden takaa.

Istuin bussissa matkalla Nastolan Uudestakylästä Lahteen. Kävin ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä syksynä muutaman iltalukion kurssin, joiden jälkeen kävin uudelleen kirjoituksissa korottamassa kielten arvosanojani.

Bussissa kuunneltiin aina Radio Ysiysiä vai oliko se sittenkin 96.6. Lahden paikallisradiota kuitenkin. Siinä bussin ikkunasta ulos tuijotellessani kuulin, kuinka isäni soitti radiolähetykseen ja toivoi Dancing Queen-kappaletta juuri sinä päivänä 18 vuotta täyttäneelle tytölleen.

En unohda sitä ikinä.

Konsertin jälkeen heräsin miettimään muita elämäni kappaleita ja artisteja.



Kun olin ihan pikkutyttö, ajelimme koko perheen kanssa usein autolla Pyhäntaalta Nastolan kirkonkylälle. Vanhassa Taunuksessa oli kasettisoitin, jossa soitettiin silloisia Suomi-hittejä. Kake Randelinin Kop kop kop (avaa hakas) ja Nisa Sorayan Huone 105 olivat siskoni ja minun muodostaman takapenkin kuoron lempikappaleita. Varsinaisia lastenlauluja!

Oravan laulun (makeasti oravainen jne....) esitin toisen luokan kaksiosaisessa joulujuhlassa kahteen otteeseen yksin koko auditoriolle. Se on painunut muistin perukoille lähinnä kauhistuttavana kokemuksena.

Ensimmäisessä esityksessä minulla ei ollut mikrofonia ja jouduin pinnistelemään äänijänteeni äärimmilleen, jotta ääneni kantoi  opettajan pianosäestyksen yli. Toisella kertaa sain eteeni mikrofonin, johon laulaminen oli ensikertalaiselle melkoinen kokemus sekin.



Ala-asteen musiikkikerhossa laulettiin Suomi-iskelmää ja poppia. Musiikin opettajani ja kerhon vetäjä oli selostajalegenda Antero Mertaranta. Katri Helenan Lintu ja lapsi, Juicen Viidestoista yö ja iki-ihana Hymni rakkaudelle ovat suloisia muistoja kolmannelta luokalta.

Rajaton-konsertissa soineesta Abban "One of us"-kappaleesta tuli mieleen Rednexin versio ja yksi teinirakkaus, joka päättyi surun kyyneliin. Oi niitä aikoja!



Isäni ei ollut laulumiehiä, mutta jos hän jotain vihelteli, niin se oli Frank Sinatraa tai Elvistä. Frankin That's Life, New York, New York ja Something Stupid tuovat nekin mieleen hänet.

Bryan Adamsin Heaven on puolestaan Simon ja minun kappale. Siihen kiteytyy paljon yhteiselomme alkuvuosien ihanaa huumaa. Sami Saaren Ainutkertainen oli häätanssimme ja se toimii edelleen hyvän  mielen tuojana.

Kun Miska syntyi, fanitin suuresti Yö-yhtyettä. Ihmisen poikaa tuli kuunneltua varmasti enemmän kuin mitään muuta. Sen sanat olivat niin osuvat.

Jos nykyisin intoudun laulamaan karaokessa, on kappaleeni Charlie Chaplinin Smile tai Jonna Tervomaan Rakkauden haudalla. Niissä on yhtä aikaa jotain niin kaunista ja surumielistä.

Tämä kesä jää mieleen Reino Nordinista. Kato mua silmiin on paras biisi aikoihin! Sitä on hoilotettu ja tanssittu ihan loputtomasti.

Musiikilla on kyllä mahtava voima. Saa nähdä, millaisia muistoja tulevien lempparibiisien ympärille kietoutuu.