Uintileirillä

Viikonloppuni vierähti suureksi osaksi pää veden alla. Olin kolmatta kertaa mukana Speedo Masters Finlandin ja mestariuimariparivaljakon Tommy Rundgren & Janne Virtanen järjestämällä uintileirillä Pajulahdessa. Sana Masters tuossa seuran nimessä viittaa ikäsarjauimareihin. Tai aikuisuimareihin, miten sen nyt ottaa. Kaikki leirin osallistujat olivat joka tapauksessa aikuisia kuntoliikkujia eri puolilta Etelä-Suomea.

Perjantai-illasta sunnuntaiaamuun kestäneeseen leiriin mahtui neljä treenikertaa. Reilussa 36 tunnissa tuli uitua 12,4 kilometriä. Ihan superhienot kilometrit ja melkein tuplat normiviikkoon verrattuna! Leirillä oli omat ryhmät kilpauimareille ja triathlonisteille. Lisäksi oli tekniikkaryhmä, jossa aloittelijat ja vähemmän uineet opettelivat eri uintitekniikoiden saloja. 

Suosittelen tuollaista leiriä lämpimästi kaikille, jotka pohtivat esimerkiksi triathlonin aloittamista tai haluavat parantaa vapaauinnin tekniikkaa. Viikonlopun ja neljän perättäisen treenikerran aikana punaisen langan löytäminen on huomattavasti helpompaa kuin omatoiminen ja satunnainen tekniikan opiskelu uimahallien täpötäysillä kuntoradoilla.

Näille leireille voi siis osallistua kuka tahansa. Mihinkään seuraan ei tarvitse kuulua. Leireistä ilmoitellaan ainakin Facebookissa, joten kiinnostuneiden kannattaa tykkäillä Speedo Masters Finlandin sivuista.

Toki uintitekniikkaa voi harjoitella myös uimaseurojen aikuisten tekniikkauintikouluissa. Lahdessa niitä järjestää ainakin Lahden Kaleva ja todennäköisesti myös Lahden Uimaseura.

Pajulahden leirillä triathlonisteja oli mukana 16, joten joka radalla oli 4-5 uimaria. Hyvin kuitenkin mahduttiin, koska porukka oli aika hyvin samanvauhtista. Treenit oli rakennettu fiksusti siten, että perjantai-iltana uintiin pääasiassa rentoa I-vauhtia, lauantaiaamuna jo astetta napakampaa II-vauhtia ja lauantai-iltana kovaa III-vauhtia. Sunnuntaiaamuna kelailtiin pitkiä sarjoja 3200 metrin verran.   

 

Tykkäsin treeneistä kovasti! Jopa inhoamistani potkusarjoista laudan kanssa. Vielä viime vuonna olin niin susisurkea potkija, että en jaksanut tehdä niitä loppuun asti. Tänä vuonna 8 x 50 meni hymyssä suin ja jopa niin, että vauhtia pystyi kasvattamaan. Kehitystä – jee! 

Leirin plussiin kuului myös se, että tutustuin uuteen kivaan ihmiseen. On se vaan jännä, että oman hengenheimolaisen tunnistaa heti. Jos Essi L. luet tätä, niin kiitos vielä seurasta! 

Koska Liikuntakeskus Pajulahti sijaitsee 20 kilometrin päässä meiltä kotoa, yövyin kotona. Lauantaina piipahdin myös harjoitusten välillä kotona. 

Sunnuntaina hartioissa ja niskassa kyllä tuntui, että muutama kilometri on tullut uitua. Otin kotona päiväunet ennen kuin lähdettiin Miskan kanssa Karismaan matkaeväiden hakuun. Hän lähti illaksi peleihin Espooseen. 

Mette puolestaan suuntasi omiin harjoituksiinsa ja minä vielä työkeikalle. Jututin seurakaveriani Apaa Iltalehden juttuun, joka käsittelee aamuvirkkuutta ja ihmisten erilaisia vuorokausirytmejä. Johannes otti taas hienoja kuvia.

Apa tosin on sen sortin ihminen, joka on virkeä kellon ympäri. Toisin kuin minä, jota nukkumatti taitaa jo huudella mailleen. 

Mukavaa alkavaa viikkoa!

 

Normipäivä

Tämän postauksen idea on kopioitu meidän lapsilta. Molemmat ovat tehneet my day-postauksia Youtubeen, joten ajattelin tehdä samanlaisen tänne blogiin.  Siis kertomuksen yhdestä ihan tavallisesta arkipäivästä.

Tällaista meillä oli tänään.

07.00 Herätys

Silmät auki ja sängystä ylös. Sitten Miskaa herättämään ja kahvipannu porisemaan. Aamupalaa, biologian vihkon ja muiden hukassa olevien kamppeiden etsintää ja yleistä patistelua ovea kohti. Lopulta kello oli niin paljon, että kävin heittämässä hänet autolla kilometrin päässä olevaan kouluun. 

8.00 Työt alkuun

Kone auki ja päivän hommien tsekkaus. Työskentelen kotona ja tykkään siitä kovasti. Olen toiminut viestintäalan yrittäjänä vuodesta 2006, pian kymmenen vuotta. Tänään työlistalla oli mm. päätoimittamani Kunto & terveys-lehden oikolukua ja kansi- ja sisällysluettelon tekstien tekemistä. Lehti menee torstaina painoon ja ilmestyy 19.2. 

Lisäksi viimeistelin Iltalehden viikonvaihteeseen tulevan jutun pariskunnasta, jossa rouva luovutti miehelleen munuaisen sekä Iltalehden nettiin tulevan Docrates Syöpäsairaalan advertoriaalin syöpää ehkäisevästä ruokavaliosta. 

Simo työskentelee it-alalla ja tekee töitä kotoa käsin 2-3 päivänä viikossa. Monesti istumme siis päivät nenät vastakkain. Tänään hän kuitenkin lähti jo aamusta ajelemaan asiakkaan luokse.

9.00 Meten herätys

Tyttö ylös, aamupalalle ja koulutielle. Parin päivän kuumetauti oli vihdoin ohi.

11.00 Lounaanhakureissulle Karismaan

Koska jääkapissa ei ollut mitään syötävää, hurautin autolla Karismaan. Käväisin ensin Lifen liikkeessä hakemassa helpotusta tukkoiseen oloon. Life-kauppias ja fytonomi Mervi Hakala on minulle tuttu jo vuosien aikaa. Olen haastatellutkin häntä useampaan lehtijuttuun.

Mervi suositteli alkavan flunssan ehkäisyyn ja hoitoon Echinaforcen tippoja sekä uutta nielua desinfioivaa kurkkusuihketta, jota on näppärä käyttää vaikkapa automatkoilla. Nappasin mukaani molemmat ja vielä Echinaforcen kurkkukarkkejakin. Kyllä näillä tauti talttuu!

Kysyin Merviltä, kuinka pitkään hän on toiminut Karisman Lifen kauppiaana. Hän kertoi, että marraskuussa tulee täyteen viisi vuotta. Ja kertaakaan ei ole kuulemma vielä tympäissyt tulla töihin. Aina aurinkoiselta Merviltä saa ihan loistavaa palvelua. Sellaista, joka saa palaamaan takaisin.

Citymarketissa suunnistin ensin hedelmäosastolle. Mandariinit ovat tulleet kauppoihin ja meillä menee niitä ainakin kilo päivässä. Nappasin muutaman jälkiruoaksi.

Valmisruokatiskillä Oittisen Mika tiesi taas kysymättäkin, mitä haluan: kauhallinen perunamuussia ja kaksi lihapullaa. Montakohan kertaa olen niitä hänen käsien kauttaan ostanut? Varmaan satoja, mutta aina ne vaan maistuvat yhtä hyvälle. 

Samalla reissulla poimin matkaan päivällistarpeet. Illalla meillä syötäisiin tonnikalapastaa ripauksella aurajuustoa.

12.00 Takaisin töiden kimppuun

Iltapäivällä pakersin lehden oikoluvun ja juttujen kirjoittamisen kimpussa. Unohdin soittaa puhelinhaastattelun unitutkijalle, mutta sain sovituksi sen torstaille. Lipitin vuoron perään kahvia ja Echinaforcea. Kahden jälkeen molemmat lapset tulivat koulusta ja puoli tuntia höpöteltiin koulujuttuja ja syötiin yhdessä välipalaa. Sitten he painelivat huoneisiinsa läksyjen kimppuun ja minä jatkoin töideni parissa. Istua nökötän tässä missä nytkin, keittiön pöydän ääressä. Sopivan lähellä kahvinkeitintä ja jääkaappia.

15.30 Mette voimistelemaan

Mette telinevoimistelee Viipurin Reippaan kilparyhmässä. Treenit ovat neljästi viikossa. Keskiviikkoisen kahden tunnin treenit alkavat jo kello 16.  Yrittäjyyden hyviin puoliin kuuluu se, että kuskaaminen näinkin varhaisena ajankohtana alkaviin treeneihin ei aiheuta ongelmia. Pomo joustaa, koska samassa persoonassa asuva duunari jatkaa töitä vielä illalla.

Miskalla on yhtä monet futistreenit viikossa, mutta tänään niistä on vapaa ilta. Se on hyvä, koska perjantaiseen uskonnon kokeeseen lukeminen on vielä alkutekijöissään

18.00 Päivällinen tulille, Mette kotiin, auton nokka kohti Pajulahtea

Väsäsin nopeasti pastan ja lähdin hakemaan Metteä voimistelusta. Meillä on keskiviikkoisin seuran yhteistreenit Pajulahti-hallissa, joten puoli seitsemän jälkeen lähdimme Simon kanssa ajelemaan kohti Pajulahtea. 

 

Juoksin 2 x 2000 metriä ja 3 x 1000 metriä kahden minuutin palautuksilla. Kulku oli kevyttä, ihan toista kuin viikko sitten.

Seurakavereiden näkemisestä ja porukassa vallitsevasta hyvästä meiningistä tuli taas valtavan hyvä mieli.  X-tri Lahti on ihan paras seura! Kaikki triathlonista kiinnostuneet, tulkaa ihmeessä mukaan!

21.00 Iltapalaa nassuun

Kotona. Suihkuun, iltapalaa ja lapset nukkumaan. Koska yrittäjällä ei ole työaikoja, avaan koneen ja katson pari työjuttua huomista varten. Unikin tulee paremmin, kun työasiat eivät pyöri mielessä. Jos päivä on ollut rikkonainen, teen aika usein vielä ”iltavuoron” lasten nukkumaanmenon jälkeen. Koneen lyön kuitenkin kiinni viimeistään kahdeltatoista, koska ilman seitsemän tunnin yöunia en kerta kaikkiaan toimi. Tänään ei kuitenkaan tarvitse enää kirjoitella. Ehdin siis vielä vilkaisemaan telkkaria ja lukemaan pari sivua kirjaa. 

23.30 Hyvää yötä!

Yleensä nukahdan nopeasti ja nukun kuin tukki herätyskellon soittoon asti. Toivottavasti myös ensi yönä. Huomiseen!

Kolme tärkeintä

Sain joulukuun lopussa tuttavaltani Annelta yhteydenoton. Hän kysyi, kiinnostaisiko minua alkaa pitämään blogia meidän perheen elämästä. Ihan tavallisista jutuista, arjen sattumuksista, lasten touhuista ja meidän aikuisten harrastuksista.

Anne on kivenheiton päässä kodistamme sijaitsevan Kauppakeskus Karisman markkinointipäällikkö, joten arvasin, että kysymykseen saattaa liittyä myös jokin pienimuotoinen kaupallinen kytky. Kuten sitten liittyikin. Hän ehdotti, että toisin juttujen lomassa aina silloin tällöin esille Kauppakeskus Karisman liikkeitä ja palveluja.

Ehdotuksen jälkimmäinen osa ei aiheuttanut lainkaan päänvaivaa tai pohdintaa, sillä Karisma on minulle läpikotaisin tuttu ja monin tavoin läheinen kauppakeskus. Perheasioiden jakamista netissä jouduin sen sijaan hetken aikaa tuumaamaan.

Ensiksi mietin, saako tästä meidän arjesta revittyä mitään niin mielenkiintoista, että se kiinnoistaisi ketään. Ja toiseksi, mitä kaikkea uskallan ja kehtaan jakaa, ilman että mieheni ja somessa aktiivisesti elävät esiteini-ikäiset lapsemme siitä hermostuvat.

Lueskeltuani muutamia perhekeskeisiä blogeja rohkaistuin ja ajattelin, että yrittänyttä ei laiteta. Muiden blogeja silmäillessäni tajusin, että loppujen lopuksi kaikkein kiinnostavinta on juurikin se ihan tavallinen arki. Se, että samankaltaisten asioiden parissa painitaan ihan joka torpassa ja että kitapurje heiluu välillä huudosta punaisena vähän jokaisen murkkuikäisen kotona.

Niitä samanlaisia juttuja on siis luvassa tässäkin blogissa - omilla mausteilla ryyditettynä. Kirjoitan työkseni ja nyt siis myös huvikseni. Näissä tarinoissa tulevat vilahtelemaan blogin pääkuvassa Pärnun kesäisillä kaduilla kävelevät elämäni kolme tärkeintä ihmistä: Simo, Miska ja Mette. Ja tietenkin myös Elli, joka on meidän kaikkien ehtymättömän hellyyden kohde, pieni ranskanbulldoggi.

Kerron taatusti myös Katjasta ja Essistä, jotka ovat parhaimpia ystäviäni ja harrastavat minulle niin rakasta triathlonia. Kirjoitan omista treeneistäni, tyttöni voimisteluharrastuksesta ja poikani jalkapalloilusta, arjen aikatauluttamisesta ja autolla suhaamisesta harjoituksista seuraaviin. Kirjoitan mukavista reissuista ystäväpariskuntien ja -perheiden kanssa, yrittäjyyden iloista ja haasteista, lukuisista mielenkiintoisista haastatteluista ja tapaamistani ihmisistä, joista olisin halunnut kertoa jokaiselle vastaantulijalle.

Ehkä sitä kerrottavaa sittenkin riittää. Tarina alkaa tästä.