pärnu

pärnu

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Saariselkä-leskenä

"Ai, täällä on muitakin Saariselkä-leskiä", totesi tuttavani Annukka, johon törmäsin Karisman Hesburgerissa.

Suu täynnä kanasalaattia ja kokis kädessä on huono väittää vastaan. Kun isäntä on pohjoisessa polkemassa pyörää, niin muu perhe elää viikonlopun valmisruoalla. Onneksi näköjään muillakin kuin meillä. Perjantaina meidän ovella kävi pitsataksi ja lauantaina kotiin lähti Hesen kassi. Tänään sunnuntaina tein sentään ruokaa, jotta kotiin palaajalla on mitä lämmittää, jos yöllä on vielä nälkä.


Simo lähti torstaina ajelemaan kahden kaverinsa kanssa kohti Saariselkää, jossa ajettiin perjantaista sunnuntaihin kestänyt Saariselkä MTB Stages-etappiajo. Kolmipäiväinen tapahtuma on tarjoillut sadetta, mutaa, juurakkoa, kivikkoa ja joen ylityksiä ja tuhansia nousumetrejä. Siis juuri sitä mitä he lähtivät hakemaan.


Yhteensä 222 kilometrin mittaisen tapahtuman viimeinen etappi ajettiin tänään, jonka jälkeen miehet hyppäsivät autoon ja ovat nyt parhaillaan 11 tunnin kotimatkalla. Se lienee raskain urakka, sillä silmää alkaa taatusti painaa ennen pitkää. He aikovat kuulemma ajaa vuorotellen, jotta jokainen saa vuorollaan levähtää.


Täällä kotona on valmisruoan mutustelun lisäksi katsottu lasten kanssa Moderni perhe-sarjan ekaa tuotantokautta ties monettako kertaa, koska se nyt vaan on niin hyvä ja kaikkien meidän suosikki. On myös käyty harkoissa (Mette ja Miska) ja pelissä (Miska) ja hengattu kavereiden kanssa (lapset), juostu pari hyvää lenkkiä (minä), siivottu koko huushollia (kaikki), oikoluettu yhden melkein valmiin kirjan tekstejä ja tehty jo vähän ensi viikon töitä ennakkoon.

Hyvin meillä on mennyt, mutta on se taas kiva saada Simo takaisin kotiin. Kohta. Ei enää montaa tuntia.











maanantai 21. elokuuta 2017

Metsää ja eläimiä

Lauantaiaamuna kello pirahti jo seitsemän jälkeen. Miska lähti yhden yön reissuun ja futisturnaukseen Jyväskylään ja pakkaus oli jäänyt illalla vähän vaiheeseen. Keräilin pyykkinarulta sukkaa ja pelipaitaa kassiin ja kävin herättelemässä unikekoa, joka ponkaisikin yllättävän ketterästi jalkeille. Kouluaamujen varhaiset herätykset ovat näemmä jalostuneet jo alitajuntaan.

Kun Miska huuteli kahdeksalta ovelta heipat, ryhdyin kahvin ja puuron keittoon. Olin sopinut Katjan kanssa treffit urheilukeskukseen puoli kymmeneksi, joten sain istuskella kahvikupin ääressä kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa pitkään.

Yhdeksän jälkeen kiskoin trikoota ja lenkkaria jalkaan ja nappasin pari energiageeliä sekä pikkuruisen juomapullon paidan selkätaskuun.


Suunnitelmissa oli juosta vähän tavallista pidempi pitkä lenkki, kolmekymppiä metsän siimeksessä. Juoksujalka tuntui mukavan kevyeltä, ilma juuri sopivalta juoksuun ja olo muutenkin pirteältä. Oli kiva lähteä kipittelemään urheilukeskuksesta kohti Tapanilan hiihtomajaa, sieltä Messilään ja lopulta Hollolan puolelle, Heinsuolle. Kieppasimme Heinsuon kolmosen ja tulimme samoja jälkiä Messilän kautta takaisin. Tapanilassa nostettiin vauhtia ja juostiin kierros perhelenkkiä aerobisella kynnyksellä. Sitten hissuteltiin takaisin urheilukeskukseen, jossa mittari näytti 28,5 kilometriä. Pieni kunniakierros
piti siis vielä tehdä asfaltilla, että kolmekymppiä tuli täyteen. Kertakaikkisen hyvä lenkki!

Kotiin ajellessa Susanna laittoi viestiä, että on tulossa uimaan meidän kulmille. Lupasin lähteä osaksi matkaa seuraksi. Järvivesi tuntui märkkäristä huolimatta jo aika vilpoiselta, mutta sitäkin mukavampaa oli hypähtää uinnin jälkeen lämpimän saunan lauteille.

Lenkin ja saunan jälkeen kurvailin kotiin ja suuntasin Karismaan ostoksille. Tiesin, että lemmikkipäivänä paikalla olisi myös monenlaista karvakamua ja rapsuteltavaa, mutta siitä huolimatta Kilkkilän Farmin minihevonen tuuheinen ripsineen oli kyllä aivan yliveto!


Se työnsi päänsä kainalooni ja oli muutenkin niin hurmaava, että hyvä kun maltoin lähteä sen luota ruokaostoksia tekemään.

Sisätiloissa asiakkaille esittelivat palveluitaan mm. Päijät-Hämeen Eläinlääkäriasema sekä Villähteen Agility-Urheilijat ry.  Seuran hallituksen jäsen ja nuorisovastaava Mona Brohm oli paikalla kahden isovillakoiransa kanssa. Hän kertoi, että mukaan seuran toimintaan ovat tervetulleita kaikenikäiset ihmiset ja kaikenrotuiset koirat.


Brohmin mukaan yhdistyksessä on tällä hetkellä 250 jäsentä, jotka harrastavat tottelevaisuuskoiratoimintaa, rally-tokoa ja agilityä, joista viimeksi mainittu on niin suosittu, että vasta-alkajia otetaan mukaan lajikatsemuksen perusteella.

- Koiran ja ihmisen välisen yhteistyön täytyy toimia hyvin ja koiralla tulee olla luonteensa puolesta edellytyksiä agilityyn. Koira ei myöskään saa pelätä tai käyttäytyä aggressiivisesti muita koiria kohtaan, Brohm kertoo.

Villähteen Agility-Urheilijat harjoittelevat omassa hallissa Lahden Vipusenkadulla. Lisätietoja yhdistyksestä saa tästä:

Touhukkaan aamupäivän jälkeen valloitin sohvan hyvän kirjan kanssa. Leena Lehtolaisen uusin Maria Kallio-dekkari, Viattomuuden loppu, oli tosi jännässä vaiheessa. Hyvä kirja on kuin silmien edessä jatkuvana virtana kulkeva elokuva, jonka pariin voi hypähtää koska tahansa. Jossain vaiheessa huomasin torkahtaneeni ja heräsin ulko-oven paukahdukseen. Mette sieltä tömisteli yläkertaan kaverilauman kanssa.

Illalla suuntasimme Esan ja Katjan kanssa pitkästä aikaa ulos syömään. Paikaksi valikoitui Santa Fe, koska sen monipuolisesta tarjonnasta tiesimme löytyvän jokaiselle mieluista purtavaa. Ravintolassa oli muutaman pöydän mittainen jono, mutta sen aikana ehdimme hörpätä yhden juomat terassilla. Voinpa siis sanoa olleeni kerran tänä kesänä terassillakin!

Sen pituinen se. Hyvä päivä.


















keskiviikko 16. elokuuta 2017

Eläimellistä menoa Karismassa!

Tulevana lauantaina, 19.8, Kauppakeskus Karismassa vietetään Lemmikkipäivää klo 10 ja 16 välillä.


Kauppakeskuksen sisällä ja ulkona on runsain mitoin ihania karvakamuja rapsutettavana ja ihailtavana. Vuolenkoskelta Kilkkilän farmi ja Jaloverson eläinpiha tuovat paikalle asukkaitaan. Paikalla on ainakin poneja sekä mahdollisesti myös pupuja, kanoja, alpakoita ja minihevosia. Sepän Sirkuskoirat pistävät parastaan estradilla pariin kertaan päivän aikana. 

Toimintaansa esittelevät mm. etsijäkoirat, agility-harrastajat, Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistys sekä Päijät-Hämeen eläinlääkäriasema. Jaossa on myös runsaasti eläinystäville suunnattuja tuotenäytteitä.

Lauantaina siis hopotihoi ja täyttä laukkaa Karismaan!

Päivän ohjelman näet tästä.

maanantai 7. elokuuta 2017

Huoltojoukoissa

Viikonloppu vierähti Miskan futisjoukkueen huoltajana Salossa, jossa pojat pelasivat Suomen Palloliiton kakkostason lopputurnauksessa. Miska on reissannut joukkueen kanssa monissa turnauksissa ympäri Suomea ja ovatpa he käyneet Ruotsissa ja Virossakin. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun olin katsojan sijasta mukana joukkueen huoltajana.


Kun kerroin Miskalle, että lähden reissuun huoltajaksi, hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen. Ensireaktio ei ollut valtavan ilahtunut ja ymmärtäähän sen, että oma äiti parhaiden kavereiden päälle päsmärinä ei ole 14-vuotiaan hepun toivelistan kärkipäässä.

Leikilläni lupasin olla vaatimatta iltahaleja ja vahtimatta hammaspesuja, josta riemu repesi lopullisesti. "Sä et sitten puhu mulle mitään"-vaatimus ei aivan toteutunut, mutta yritin suhtautua reissun aikana omaan poikaan yhtä neutraalisti kuin muihinkin.


Viikonloppu oli todella mukava. Majoituimme 30 kilometrin päässä Salosta sijainneeseen seurakunnan leirikeskukseen, joka oli meren rannalla. Meidän - siis 14 pelaajan, yhden valmentajan ja kolmen huoltajan - lisäksi siellä ei ollut ketään muita. Tilaa oli runsaasti ja pojat pääsivät pelien jälkeen nauttimaan rantasaunan löylyistä ja uimaan mereen.

Ruoat tehtiin itse tai oikeastaan ne oli tehty valmiiksi. Yhden joukkueessa pelaavan pojan isä on ammatiltaan kokki ja hän oli valmistanut lämmitysvalmiit ruoat koko porukalle jo etukäteen. Ne maistuivat kaikille.


Viikonloput parasta antia olivat kuitenkin pojat itse. Oli mahtavaa päästä tutustumaan neljääntoista 14-vuotiaaseen poikaan, joista jokainen on omalla tavallaan hurmaava nuori mies. Harjoituksissa ja peleissä en ole kaikkia nimiä ja naamoja osannut aina edes yhdistää, mutta enää sitä pelkoa ei ole.


Poikien yhteishenki oli todella hieno ja vaikka peleissä tulikin välillä vettä kaatamalla ja rajusti takkiin, niin pettymys jäi aina pelikentälle. Kämpillä pojat olivat omia iloisia itsejään. Joukkoon mahtuu monenmoisia persoonia: huuliveikkoja, rauhallisia, analyyttisiä, pohdiskeleviä, hajamielisiä, uneliaita, nauravaisia ja tulisieluisia poikia.

Oli hienoa myös päästä näkemään, miten oma lapsi toimii osana joukkuetta ja millainen rooli hänellä on muiden keskuudessa. Ja hyvinhän tuo toimi. Olen varma, että  kaikille pojille jäi reissusta hyvä mieli ja muistoja, jotka säilyvät mielessä loppuelämän.

Luulen kuitenkin, että pojat ymmärtävät tällaisten reissujen todellisen arvon vasta vuosien päästä. Viimeistään silloin, kun aikamiehiksi kasvaneet pojat alkavat miettiä, millainen olisi hyvä harrastus omalle lapselle.