pärnu

pärnu

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Aamupulahdus

Kävin lauantaina ensimmäistä kertaa elämässäni Helsingin Uimastadionilla. Olin mielessäni kuvitellut paikan aivan erilaiseksi kuin se lopulta oli. Jotenkin paljon suuremmaksi.



Mutta hyvä siellä oli uida. Uimastadion oli viimeistä viikonloppua auki ja päätimme Katjan, Essin ja Esan kanssa käydä tekemässä syksyn viimeisen ulkomärkkäriuinnin 50 metrin altaassa. Ja hyvin mahtui, ei ollut uimareita ruuhkaksi asti.


Altaan vesi oli todellä lämpimän tuntuista ja märkäpuvulla tuli kauhea hiki. Mietin, että jos merivesi on parin viikon päästä Barcelonassa yhtä lämmintä, niin 3,8 kilometrin aikana ehtii iskeä melkoinen ahdistus.



Toivottavasti kelit sielläkin päin maailmaa pian viilenevät.

Uinnin päälle kävimme pyörähtämässä keskustassa, josta Katja yritti löytää itselleen yhtä tiettyä energiageeliä. Ne olivat kuitenkin loppuneet. Syksyinen Helsinki oli yllättävän hiljainen ja kaduilla oli lauantaina hiljaista. Paitsi Fazerin kahvillassa, jonne päätimme mennä brunssille. Siellä porukkaa oli jatkuvasti jonoksi asti.



Brunssi oli todella runsas ja maittava. Sitä voi lämpimästi suositella kenelle tahansa. Myös kahvilamiljöö on miellyttävä ja lähtiessä mukaan voi ostaa vaikka minkälaisia kakkuja ja suklaaherkkuja.

Päätimme tyttöjen kanssa, että seuraavan kerran menemme Helsinkiin niin, että aikaa on muuhunkin kuin sporttailuun ja syömiseen. Kunhan nyt saadaan tuo Barcelonan kisa ensin alta pois.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti