pärnu

pärnu

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Vauhtiviikonloppu

Olipahan rentouttava viikonloppu - not. Olo juuri nyt kuin nukkuneen rukouksella, mutta eiköhän se tästä helpota, kun painaa pään tyynyyn ja nukkuu kunnon yöunet. 

Lapset olivat viikonloppuna molemmat tahoillaan reissussa, Mette Jyväskylässä voimistelupäivillä ja Miska futisreissulla Pärnussa. Miskan reissu alkoi lauantaiaamuna klo 5, mikä tarkoitti neljän jälkeen ylösponkaisemista minullekin. Eväitä reppuun, viimeiset paidat pyykkinarulta kassiin ja poika ovesta ulos.



Yritin nukkua vielä muutaman tunnin viiden jälkeen, mutta eihän siitä mitään tullut. Kun kello soi kahdeksalta, olo oli kuin pahemmassakin krapulassa. Olin sopinut Katjan, Esan ja Susannan kanssa pyörälenkistä puoli kymmenen aikaan ja sinnehän sitä sitten lähdettiin.


Poljettiin porukassa vanhalle Helsingintielle, josta alkoi 45 minuutin veto. Tai paremminkin kaksi vetoa. Ensimmäisen jälkeen poljettiin kymmenen minuutia kevyesti ja sitten samoja jälkiä takaisin niin että hippulat vinkuu.

Tarkoitus oli ajaa 40 minuuttia puolimatkan kisavauhtia, mikä tarkoittaa minulla wateissa noin 200 ja lisätä sitten parikymmentä wattia lopuiksi viideksi minuutiksi. Ja sitähän me sitten ajettiin. Jalka ei ollut kevein ja olo muutenkin vähän tokkurainen, mutta siitä huolimatta sain ajettua treenin juuri niin kuin piti. Päälle kipittelin 6 kilometriä 4.40 vauhtia. Hyvää kyytiä sekin.

Lenkin jälkeen poikkesin Karismaan katselemaan ACTION-päivän meininkiä. Porukkaa oli taas todella mukavasti ja etenkin ajosimulaattoreihin oli jatkuvaa jonoa.


Ja ettekä ikinä arvaa keneen törmäsin. No Murosen Kariin tietty! Ratiomies oli oma sympaattinen itsensä ja olihan se minunkin pakko päästä samaan kuvaan.


Iltapäivällä mentiin porukalla katsomaan Fellmannin ajoja, joissa kivenheiton päästä meiltä asuva Lahden oma poika Jesse Kaislavuo korjasi loppukirissa voiton. Olipa jännää katseltavaa!
Pyöräkisan jälkeen paineltiin Santa Fe:hen syömään. Valitsin karitsanlihaa sisältäneen, ruokaisan salaatin, joka oli tosi hyvää.


Paluumatkalla koukattiin Makuunin kautta irtokarkkiostoksilla. Koska Netflixiin oli tullut Orange is the New Blackin uusi tuotantokausi, niin sitä töllöteltiin sohvan nurkassa aika monen jakson verran. Olipas mukavan leppoisaa.

Tänään sunnuntaina olin koko päivän töissä. Lahden urheilukeskuksessa järjestettiin 2000 lasta liikkuttanut yleisurheilun Youth Athletics Games, jonka viestintää olin jeesailemassa iltaan asti.
Mukana oli myös kummityttömme Alice, joka nappasi voiton 12-vuotiaiden tyttöjen kiekonheitossa. Kummitäti oli tosi ylpeä!

Ensi viikolle on tiedossa pitkä lista juttuja kirjoitettavaksi. Lisäksi viikonloppuna on kisakauden avaus, Vantaa triathlon ja sprinttimatkan SM-kilpailu. Jännää ja ihanaa! Odotan itseltäni vahvaa pyöräilyä ja juoksua, uinti menee omalla painollaan niin kuin tähänkin asti.

Mukavaa viikkoa kaikille!














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti