pärnu

pärnu

perjantai 20. tammikuuta 2017

Sisähiihtoa ja 100 tilaisuutta esiintymiseen

Lahden MM-hiihdot alkavat pikku hiljaa näkyä myös Karismassa. Ensimmäisenä huumaan on innostamassa Punnitse & Säästä, jonka oven suussa on Concept2:n hauska SkiErg. Vekotin jäljittelee hiihdon tasatyöntöä. Paikallaan lykkiessä voi seurata matkan etenemisestä hieman alaviistossa olevasta näytöstä. Kun matkamittarissa on 100 metriä, kaupan ostoksista saa 10 prosentin alennuksen.

Käykäähän kokeilemassa!


Karismasta on tänä vuonna mahdollisuus ponnistaa vaikkapa koko Suomen tietoisuuteen. Kauppakeskus tarjoaa 100-vuotiaan Suomen juhlavuoden kunniaksi estradin kaikille teille, jotka haluatte palavasti esiintyä.


Jos tykkäät laulaa, soittaa, lausua runoja, näytellä, lukea satuja, taikoa, tanssia, voimistella, sirkustella tai tehdä mitä tahansa hauskaa, viihdyttävää ja mukaansatempaavaa, ota yhteys Karisman markkinointipäällikkö Anne Kärnään, anne.karna@kauppakeskuskarisma.fi tai puhelimitse 050 591 6393.

Tarvittaessa käyttöön saa esiintymislavan ja lavakohtaisen äänentoiston.  Ajankohta voi olla Karisman omien tapahtumien yhteydessä tai yksittäisinä yllätyksinä asiakkaillemme milloin vain.

Annen mukaan Karisma on avoin kaikenlaisille ideoille. Ainoa edellytys on, että teko tai esitys on elämyksellinen ja hyväntuulinen.

Omien tuotteiden tai palveluiden markkinointiin Karismasta voi vuokrata erikseen promootiotiloja.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti