pärnu

pärnu

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Karisman synttärit lähestyy!

Aika kuluu ihan hirveän nopeasti. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että Kauppakeskus Karisma täyttää reilun viikon päästä jo 5 vuotta! Tuntuu, että vasta äskenhän se tuohon reilun kivenheiton päähän avattiin.

Karisman synttäreitä vietetään virallisesti lokakuun 29.-30. päivä. Luvassa on paljon huikeita synttäritarjouksia sekä superviihdyttävää ohjelmaa koko perheelle. 



Lauantaina lapsiperheitä hemmotellaan mm. Muumien omalla show´lla sekä Hevisauruksen keikoilla.  Jesper & Juniorissa on ongintaa 200:lle nopeimmalle ja LappiKidsissä askarrellaan poronaamareita. K-kengässä on merkkikenkien arvontaa ja ilmapalloja lapsille, ja Punnitse & Säästä-liikkeessä lapset pääsevät tekemään suklaata.

Nuorison ja vähän vanhempienkin tunnelmaa nostattavat Carlingsilla lauantaina klo 11-15 levyjä pyörittävät DJ:t Max Wrong F. sekä Kalevi Ensio/Ekzo.

Sunnuntaina tubetetaan!

Sunnuntaina Karisman keskusaukion lavalle nousee monta suosittua ja tunnettua tubettajaa. 

Herbalistille, Mansikalle, Iina-Katariinalle ja ZoneVD:lle voi lähettää kysymyksiä kommentoimalla Karisman Facebook-sivuille perjantaina 28.10. ilmestyvää päivitystä. 



Tubettajia grillataan Q &A-osiossa klo 13.30 alkaen ja klo 14.30 lähtien heille kolahtaa kohtalonpyörästä erilaisia tehtäviä. 
 
Sunnuntain musiikista vastaavat räppäri Arttu Lindeman ja pianovirtuoosi Daniel Okas. Heitä, Jaakko Parkkalia sekä muita tubettajia pääsee tapaamaan livenä klo 16.30-18.

Meidän perheen teinit ovat varmasti tikkana paikalla.

Voita 500 euron lahjakortti!

Synttäreiden huippuarvonnassa voi voittaa 500 euron lahjakortin Karisman liikkeisiin. Arvontaan voi osallistua arvaamalla montako ilmapalloa on valtaisassa ilmapallosynttärikakussa. Arvontalaatikko ja lipukkeet löytyvät Karisman 1. kerroksesta.

Seuraa Karisman nettisivuja, sillä sinne päivittyvät pian synttäriviikonlopun tarkka ohjelma sekä liikkeiden tarjoukset ja poikkeukselliset aukioloajat.

Tule mukaan juhlahumuun!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti