pärnu

pärnu

perjantai 15. syyskuuta 2017

Arjen pieniä iloja

Löysin viime viikonloppuna kaupasta mun lempparijätskiä, jota olen toistaiseksi saanut vain ulkomaanreissulla. Ai että kun tulin iloiseksi!

Siinä pistaasijäätelöä lusikoidessa ajattelin, että aika pienestä se ihmisen onni lopulta koostuu. Ei tarvita kuin villasukat, hyvä kirja, vähän jätskiä ja lasillinen kylmää proseccoa. Niillä pärjää jo melko pitkälle.


Onnea on myös nähdä oma lapsensa onnellisena. Käytiin Simon kanssa katsomassa viikolla Meten ja Miskan edesottamuksia koulujenvälisisissä yleisurheilukisoissa ja varsinkin tuon siskon ilmeet ja hymyt oman juoksun jälkeen tuntuivat syvällä sydämessä. Se, että lapsen elämässä on kaikki hyvin, on loppujen lopuksi tämän pienen elämäni tärkein asia.


Onnea on myös hyvä arki. Se, että on sopivasti kiinnostavia töitä, aikaa olla lasten apuna, tukena ja kuskina ja harrastaa itsekin sitä mitä tykkää. Aina aikaa ei ole yhtä paljon ja toisinaan kaikki aika menee suhatessa paikasta A paikkaan B. Keskimäärin ari rullaa kuitenkin aika mukavasti ja olen siitäkin tosi onnellinen.

Onnea on myös hyvät ystävät ja puoliso. Kummankin suhteen koen olevani varsin onnekas.

Onnellista viikonloppua kaikille!

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti