pärnu

pärnu

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Olihan meillä lystiä!

Perjantai-ilta vierähti ystävien, Akin ja Pian, tupaantuliaisissa Jalkarannassa. Juhlaväen joukossa oli paljon vanhoja, mutta myös monia uusia tuttavuuksia.


Illan teemana oli hyvä ruoka ja mukava yhdessäolo. Kaikki pariskunnat toivat mukanaan ennalta sovitut ruoat ja kun ne koottiin yhteen, pöytä oli tulvillaan vaikka minkälaista herkkua.


Yksi perhe taikoi alkudrinkit, toinen alkukeiton, kolmas salaatin, neljäs kalan, ravut ja kasvikset, viides lihan, kuudes jälkkärikakun jne.



Syötävää oli niin paljon, että loppujen lopuksi maha oli ratketa! Pahin turvotus hävisi alakerran tv-huoneeseen viritettyyn discoon, jossa tanssittiin aamuyön puolelle asti.


Isäntäperheen uusi koti oli aivan ihana ja niin kauniisti sisustettu. Siellä tullaan varmasti viettämään mukavia iltoja myös jatkossa.



Kun kemut olivat jo perjantaina, viikonloppukin on tuntunut mukavan pitkältä. Sen kruunasi tänään seurakavereiden kanssa poljettu 160 kilometrin lenkki Lahdesta Vääksyyn, sieltä Sysmään ja Nuoramoisten ja Kalkkisten kautta takaisin Vääksyn kautta Lahteen. Sää oli mahtava ja hyvässä seurassa matka taittui kepeästi.

Viikonlopusta jäi hirmu hyvä mieli. Tästä on mukavaa suunnata uuteen viikkoon. Mukavaa viikkoa itse kullekin!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti