Lauantaiaamuna kello pirahti jo seitsemän jälkeen. Miska lähti yhden yön reissuun ja futisturnaukseen Jyväskylään ja pakkaus oli jäänyt illalla vähän vaiheeseen. Keräilin pyykkinarulta sukkaa ja pelipaitaa kassiin ja kävin herättelemässä unikekoa, joka ponkaisikin yllättävän ketterästi jalkeille. Kouluaamujen varhaiset herätykset ovat näemmä jalostuneet jo alitajuntaan.
Kun Miska huuteli kahdeksalta ovelta heipat, ryhdyin kahvin ja puuron keittoon. Olin sopinut Katjan kanssa treffit urheilukeskukseen puoli kymmeneksi, joten sain istuskella kahvikupin ääressä kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa pitkään.
Yhdeksän jälkeen kiskoin trikoota ja lenkkaria jalkaan ja nappasin pari energiageeliä sekä pikkuruisen juomapullon paidan selkätaskuun.
Suunnitelmissa oli juosta vähän tavallista pidempi pitkä lenkki, kolmekymppiä metsän siimeksessä. Juoksujalka tuntui mukavan kevyeltä, ilma juuri sopivalta juoksuun ja olo muutenkin pirteältä. Oli kiva lähteä kipittelemään urheilukeskuksesta kohti Tapanilan hiihtomajaa, sieltä Messilään ja lopulta Hollolan puolelle, Heinsuolle. Kieppasimme Heinsuon kolmosen ja tulimme samoja jälkiä Messilän kautta takaisin. Tapanilassa nostettiin vauhtia ja juostiin kierros perhelenkkiä aerobisella kynnyksellä. Sitten hissuteltiin takaisin urheilukeskukseen, jossa mittari näytti 28,5 kilometriä. Pieni kunniakierros
piti siis vielä tehdä asfaltilla, että kolmekymppiä tuli täyteen. Kertakaikkisen hyvä lenkki!
Kotiin ajellessa Susanna laittoi viestiä, että on tulossa uimaan meidän kulmille. Lupasin lähteä osaksi matkaa seuraksi. Järvivesi tuntui märkkäristä huolimatta jo aika vilpoiselta, mutta sitäkin mukavampaa oli hypähtää uinnin jälkeen lämpimän saunan lauteille.
Lenkin ja saunan jälkeen kurvailin kotiin ja suuntasin Karismaan ostoksille. Tiesin, että lemmikkipäivänä paikalla olisi myös monenlaista karvakamua ja rapsuteltavaa, mutta siitä huolimatta Kilkkilän Farmin minihevonen tuuheinen ripsineen oli kyllä aivan yliveto!
Se työnsi päänsä kainalooni ja oli muutenkin niin hurmaava, että hyvä kun maltoin lähteä sen luota ruokaostoksia tekemään.
Sisätiloissa asiakkaille esittelivat palveluitaan mm. Päijät-Hämeen Eläinlääkäriasema sekä Villähteen Agility-Urheilijat ry. Seuran hallituksen jäsen ja nuorisovastaava Mona Brohm oli paikalla kahden isovillakoiransa kanssa. Hän kertoi, että mukaan seuran toimintaan ovat tervetulleita kaikenikäiset ihmiset ja kaikenrotuiset koirat.
Brohmin mukaan yhdistyksessä on tällä hetkellä 250 jäsentä, jotka harrastavat tottelevaisuuskoiratoimintaa, rally-tokoa ja agilityä, joista viimeksi mainittu on niin suosittu, että vasta-alkajia otetaan mukaan lajikatsemuksen perusteella.
- Koiran ja ihmisen välisen yhteistyön täytyy toimia hyvin ja koiralla tulee olla luonteensa puolesta edellytyksiä agilityyn. Koira ei myöskään saa pelätä tai käyttäytyä aggressiivisesti muita koiria kohtaan, Brohm kertoo.
Villähteen Agility-Urheilijat harjoittelevat omassa hallissa Lahden Vipusenkadulla. Lisätietoja yhdistyksestä saa
tästä:
Touhukkaan aamupäivän jälkeen valloitin sohvan hyvän kirjan kanssa. Leena Lehtolaisen uusin Maria Kallio-dekkari, Viattomuuden loppu, oli tosi jännässä vaiheessa. Hyvä kirja on kuin silmien edessä jatkuvana virtana kulkeva elokuva, jonka pariin voi hypähtää koska tahansa. Jossain vaiheessa huomasin torkahtaneeni ja heräsin ulko-oven paukahdukseen. Mette sieltä tömisteli yläkertaan kaverilauman kanssa.
Illalla suuntasimme Esan ja Katjan kanssa pitkästä aikaa ulos syömään. Paikaksi valikoitui Santa Fe, koska sen monipuolisesta tarjonnasta tiesimme löytyvän jokaiselle mieluista purtavaa. Ravintolassa oli muutaman pöydän mittainen jono, mutta sen aikana ehdimme hörpätä yhden juomat terassilla. Voinpa siis sanoa olleeni kerran tänä kesänä terassillakin!
Sen pituinen se. Hyvä päivä.
