pärnu

pärnu

tiistai 26. syyskuuta 2017

Matkaan lähden

Viime viikonloppu ja alkuviikko ovat menneet pitkälti töiden kimpussa. Työviikkoni jatkuu nimittäin huomisesta alkaen Barcelonassa. Sähköposteja vilkuilen korkeintaan sivu silmällä, sillä vakaa aikomus on nauttia auringosta, juosta hyviä lenkkejä, kauhoa Välimeressä ja kannustaa seurakavereita lauantain Ironman-kisassa.

Täytän vajaan viikon päästä maanantaina neljäkymmentä ja ostin matkan etukäteissynttärilahjana itselleni. Kämppäkaverini Susanna täyttää paria päivää aiemmin kolmekymmentä, joten juhlimisen aihetta on enemmänkin. Myös ystäväni Katja on reissussa mukana, joten luvassa on taatusti hauska reissu.


 Tajusin pari päivää sitten, että en ole vielä koskaan lentänyt yksin. Huomenna sekin sitten tapahtuu ja vielä välilaskun kanssa. Toivottavasti löydän Amsterdamissa jatkolennolle. Susannan lento lähtee jo aamulla ja Katjan ja muiden seurakavereiden vähän ennen minua. Barcelonassa pitäisi vielä löytää bussi, joka vie Calellaan. Jos sitä ei löydy, otan taksin.

Seuraava postaus tulee sunnuntaina reissun jälkeen. Pitäkää peukkuja, että löydän perille ja pääsen vielä takaisinkin! Lapsia ja Simoa tulee todennäköisesti ikävä jo automatkalla kentällä, mutta ehkä mä pärjään. Ollaanhan tässä jo melkein nelikymppisiä.

Taitaa tässä ikänaisella jo hormoonitkin heitellä, sillä viime perjantainen Karisman lastenpäivä ja pienten pellavapäiden tanssahtelu Kikattavan Kakkiaisen kanssa saivat palan nousemaan liikutuksesta kurkkuun.


 Olipa kerrassaan ihanaa pikkuväkeä täynnä koko kauppakeskus!













torstai 21. syyskuuta 2017

Kikattava kakkiainen saapuu Karismaan!

Kauppakeskus Karismassa saa perjantaina pikkutöppöset kyytiä, sillä perheen pikkuväen oma BabyDay-tapahtuma pärähtää käyntiin klo 10-16. Luvassa on valtavasti  tekemistä, kokemista ja aistittavaa: värikylpyjä, kasvomaalauksia, muskarituokioita, temppurata, piirtämistä ja ilmapalloja. 

Tapahtumapäivän menosta vastaa lasten suosikki Kikattava kakkiainen, jonka disco pärähtää käyntiin klo 11 ja 14. Discossa DJ Kakkiainen soittaa musiikkia ja MC Citykani tanssittaa, leikittää ja liikuttaa. Esiintymisen jälkeen on fanitapaaminen (meet&greet)!



Tiedoksi niille, jotka eivät vielä tunne Kikattavaa Kakkiaista, että kyseessä on suurin Suomessa tuotettu lasten animaatiosarja. Sarjaa esitetään Ylen Pikku Kakkosessa ja kansainvälisesti se on toistaiseksi myyty 13 maahan ja käännetty 13 eri kielelle. Sarjasta on jo ilmestynyt kolme mobiilipeliä, kaksi kirjaa ja yksi kokonainen kausi TV-sarjaa.

Päivän ohjelmaa pääset kurkkaamaan tästä.

Nähdään huomenna Karismassa!

perjantai 15. syyskuuta 2017

Arjen pieniä iloja

Löysin viime viikonloppuna kaupasta mun lempparijätskiä, jota olen toistaiseksi saanut vain ulkomaanreissulla. Ai että kun tulin iloiseksi!

Siinä pistaasijäätelöä lusikoidessa ajattelin, että aika pienestä se ihmisen onni lopulta koostuu. Ei tarvita kuin villasukat, hyvä kirja, vähän jätskiä ja lasillinen kylmää proseccoa. Niillä pärjää jo melko pitkälle.


Onnea on myös nähdä oma lapsensa onnellisena. Käytiin Simon kanssa katsomassa viikolla Meten ja Miskan edesottamuksia koulujenvälisisissä yleisurheilukisoissa ja varsinkin tuon siskon ilmeet ja hymyt oman juoksun jälkeen tuntuivat syvällä sydämessä. Se, että lapsen elämässä on kaikki hyvin, on loppujen lopuksi tämän pienen elämäni tärkein asia.


Onnea on myös hyvä arki. Se, että on sopivasti kiinnostavia töitä, aikaa olla lasten apuna, tukena ja kuskina ja harrastaa itsekin sitä mitä tykkää. Aina aikaa ei ole yhtä paljon ja toisinaan kaikki aika menee suhatessa paikasta A paikkaan B. Keskimäärin ari rullaa kuitenkin aika mukavasti ja olen siitäkin tosi onnellinen.

Onnea on myös hyvät ystävät ja puoliso. Kummankin suhteen koen olevani varsin onnekas.

Onnellista viikonloppua kaikille!

















sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Maan mainio muotishow

Karismassa vietettiin eilen Muotilauantaita. Viime vuoden perusteella tiesin odottaa ihanan vauhdikasta ja tanssillista muotishowta ja sitä se todellakin oli! Tanssikoulu DCA:n lapset ja nuoret esittelivät syksyn muotia niin ihanan energisesti ja iloisesti, että siitä tuli itsekin loistotuulelle.



Nuorten tanssijoiden lisäksi lavalla pyörähtelivät mm. Musta Barbaari ja tangokuningatar Erika Vikman. Molemmat saivat yleisöltä raikuvat aplodit.


Puolen tunnin showssa pääsi esille suuri osa Karisman vaateliikkeistä. Clas Ohlssonin remppavaatteiden esittely oli hauska sisääntulo muiden lomassa ja myös KukkaKarisman kauniit hiuskruunut sekä ranne- ja kaulakoristeet pääsivät näytöksessä hienosti oikeuksiinsa.




Tapahtumaa oli selvästi odotettu, sillä kauppakeskuksen parkkipaikat olivat vielä iltapäivälläkin hyvin täynnä. Minä liputan vahvasti tällaisen tapahtumien puolesta. Liikkeiden tarjonta pääsee hienosti oikeuksiinsa ja näkemänsä perusteella on helppo lähteä ostoksille.

Seuraavaa odotellessa!






torstai 7. syyskuuta 2017

Musta Barbaari ja tangokuningatar lauantaina Karismassa!

Kauppakeskus Karismassa on taas lauantaina menoa! Luvassa on muotia koko kauppakeskuksen täydeltä sekä karismaattisia henkilöitä muotinäytöksen pyörteissä.


Syyskauden Muotilauantaissa esiintyvät mm. Musta Barbaari, tanssija Ansku Bergström sekä tangokuningatar Erika Vikman. Tanssillisten muotinäytösten koreografiasta vastaa tanssikoulu DCA.

Liikkeissä on tuttuun tapaan huikeita tarjouksia koko perheelle. Nyt jos koskaan kannattaa tulla shoppailemaan!

MUOTINÄYTÖKSET ovat lauantaina klo 12.00, 14.00 ja 16.00.

Nähdään Karismassa!

 


sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Olihan viikko

Viimeiset pari viikkoa ovat taas olleet töiden puolesta melkoista haipakkaa. Kunto & terveys-lehti meni taittoon, painoon ja nyt on se on jo kaupan hyllyilläkin. Riitta-Liisa Roposen urasta kertova kirja meni kustantajalle ja Iltalehden Ilonan henkilöhaastatteluissa on ollut kovasti puuhaa. Mutta ihanaa että on! Tykkään niin kovasti paljon kirjoittamisesta, että on mahtavaa, että saan tehdä sitä työkseni.


Koulukin alkoi tällä viikolla. Toinen ja toivon mukaan viimeinen lukukausi. Kävin keskiviikkona esittelemässä koulussa opinnäytetyöni aiheen. Teen opinnäytetyön FC Reippaalle aiheesta "Vapaaehtoistoimijoiden yhteisön toiminta ja johtaminen". Esittely meni hyvin, joten nyt voi alkaa itse työn kimppuun. Ensin on vuorossa kyselyn laatiminen, sitten muutamat haastattelut, tietoperustan kahlaaminen, tulosten analysointi, kirjoittaminen, johtopäätökset jne. Valmista pitäisi tulla joskus ensi vuoden alkupuolella. Muutamia kurssejakin on vielä käymättä, mutta ne suoritan tämän syksyn aikana. Vähiin käy ennen kuin loppuu kokonaan!

Perjantaina tuntui siltä, että hoppuviikon jälkeen on ansainnut jotain kivaa. Niinpä lähdimme koko perheen voimin elokuviin. Taisi olla ihan eka kerta, kun oltiin koko porukka yhdessä katsomassa "aikuisten" elokuvaa piirrettyjen sijasta.


Napapiirin sankarit oli ihan ookoo, mutta ei niin hyvä kuin edeltäjänsä. Koska kotimaista elokuvaa pitää kuitenkin kannattaa, niin roposet menivät hyvään osoitteeseen.


Lauantaina ajeltiin kummipojan rippijuhliin Espooseen. Ensimmäinen neljästä kummilapsesta on nyt konfirmoitu! Seuraavaksi vuorossa onkin Miskan rippijuhlat. En ymmärrä mihin tämä aika mennyt! Kriisiä meinaa pukata, kun oma lapsikin on jo noin iso.


Tänään päätin viikon puolimaratoniin. Lahti Half Marathon Weekend oli kiva tapahtuma, mutta porukkaa olisi voinut enemmänkin. Oma juoksi kulki hyvin. Sain tehtyä nousevavauhtisen juoksun niin kuin olin suunnitellutkin. Tuntuma ja syke olivat sen verran hyvässä synkassa, että taidan juosta Vantaan maratonin lokakuun puoli välissä. Juoksuviikot jatkuvat siis edelleen.

Mukavaa alkavaa viikkoa!