pärnu

pärnu

perjantai 10. marraskuuta 2017

Semivege

Vaikka olen aina tykännyt kasviksista paljon, niin puhtaasti kasvissyöjäksi ryhtymistä en ole harkinnut koskaan. Viime aikoina kauppojen hyllyille on kuitenkin tullut niin paljon hyviä kasviproteiinin lähteitä, että alan pikku hiljaa olla enemmän kasvis- kuin lihansyöjä.

Koko kasviproteiinibuumi on oikeasti vielä melko tuore asia. Nyhtökaura ilmestyi kauppojen hyllyihin vuoden 2006 keväällä ja se teki kauppansa niin hyvin, että kaupoissa jouduttiin myymään eioota.

Pian sen jälkeen maisteltiin härkistä ja sitten oumphia. Valmiiden pinaattilettujen ja kasvispihvien viereen on todellakin tullut vaihtoehtoja!

Kaikki eivät nyhtökaurasta pidä, mutta minun suuhuni maustamaton nyhtis sopii oikein hyvin. Se käy tortillojen täytteeksi, laatikoihin ja kastikkeisiin samalla tapaa kuin jauheliha. Ainoa miinus nyhtiksen syömisessä on se, että aluksi maha saattaa turvota palloksi. Puolet nyhtiksestä on papua, joten herkkävatsaisille se ei välttämättä sovi.



Koska työskentelen kotona, en monestikaan jaksa nähdä suurta vaivaa lounaan takia. Syön joko edellisen illan jämiä tai sitten jonkun valmiin kasviskeiton. Viime viikolla testasin Felixin uutta lämmitysvalmista, vegaanista linssipataa ja se oli kyllä positiivinen yllätys. Linssien ansiosta suutuntuma oli mukavan rapea ja ruokaisa, ja halloumi juusto maistui sopivan suolaiselta.



Jälkkäriksi soin itselleni lempparismoothieni. Yleensä en näitä kaupan smoothieita osta, koska ne ovat niin kalliita, mutta jos ostan, niin sitten se on tämä:


Tämä ilta meneekin seuran pikkujouluissa ja huominen leipoessa. Sunnuntaina nimittäin vietetään Meten 11-vuotissynttäreitä.

Mukavaa viikonloppua!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti