pärnu

pärnu

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Maidottoman lopputulos

Olen ollut kohta kolme viikkoa ilman rahkaa, jogurttia ja ruisleipää. Tai leipää ylipäätään ihan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Aiemmin saatoin syödä pari-kolme 200 gramman rahkapurkkia päivässä. Joko niitä Valion maustettuja proteiinirahkoja tai sitten maustamatonta rahkaa. Leipää söin lähinnä tottumuksesta ja aika paljon. Ja koska ruisleipä ja tuoreet sämpylät vaan ovat niin hyviä.

Vaikka leipä-rahka-aamupalat, välipalat ja iltapalat eivät suinkaan ole sieltä huonoimmasta päästä, niin huomasin, että mahani oli usein turvoksissa. Kun Miskan kummisetä sitten kertoi omasta leipä-rahka-paastostaan, päätin kokeilla samaa.

Kolmen viikon ihmiskokeen lopputulema on 1,2 kiloa kevyempi ja vähemmän turvoksissa oleva nainen. En usko, että painoa on lähtenyt rasvoista, vaan pikemminkin nesteistä. Leipä sisältää suurimmaksi osaksi hiilihydraattia, jotka sitoo nestettä. Kun leivän syönti on jäänyt pois, ylimääräisellä nesteellä ei ole ollut enää mihin imeytyä.


Alun kipuilu ilman rahkaa on jäänyt jo oikeastaan kokonaan pois. Syön edelleen aamuisin puuroa tai sitten tällaisen Yosa Breakin, joka on kaurapohjainen, soijaton, laktoositon ja sataprosenttinen kasviperäinen välipalavalmiste. Tuo viikuna-uuniomena on ihan oikeasti hyvää!


Leivän korvikkeena syön joskus pienen karjalanpiirakan tai sitten paistan esimerkiksi tällaisen kahden munan ja yhden muussatun banaanin munakkaan, jonka väliin laitan paljon marjoja tai esimerkiksi miedosti pannulla paistettuja omenaviipaleita ja kanelia. On kuulkaa hyvää!

Kaikkeen näköjään tottuu ja jopa niin hyvin, että entiseen ei tee mieli palata. Rahkattomuus ja muidenkin maitotuotteiden harkittu käyttö jatkuu edelleen. Jätskistä en kuitenkaan luovu, koska Fazerina-tuutille ei ole vielä löytynyt voittajaa.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti