pärnu

pärnu

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Hyvää uutta vuotta!

Uutta vuotta juhlittiin eilen. Meillä oli vieraina sukulaisia ja naapureita, ja ilta oli oikein mukava. Syötiin blinejä ja juteltiin pöydän ääressä monta tuntia. Poksauteltiin raketteja ja katseltiin telkkarista SuomiLovea, jossa oli mukana meille kaikille tuttu pariskunta.



Paistoin blinit jo edellisenä iltana tämän Valion ohjeen mukaan, jonka valmistin tuplana. Levitin ne eilen uunipellille ja lämmitin juuri ennen ruokailua.



Yksinkertainen taikina olisi varmasti riittänyt alkupaloiksi, sillä loppujen lopuksi kaikkien mahat täyttyivät jo pelkistä alkupaloista niin, että pääruoaksi savustetut kalat jäivät lähinnä lasten syötäviksi.



Blinit, mäti, sipuli ja smetana ovat kerrassaan voittamaton yhdistelmä. Tarjolla oli myös suolakurkkuja, kylmäsavulohta, savuporovaahtoa ja makea & suolainen yhdistelmänä persikan paloja, sinihomejuustoa ja hunajaa. Kyytipoikana oli sopivan kuivaa kuohuviiniä, joka maistui myös jälkiruokatortun kanssa.


Tästä se uusi vuosi taas alkaa! Lasten loma on ohi ja herätyskello soi taas huomenna puoli seitsemältä. Mutta se ei haittaa, koska arkihan on parasta :)


Hyvää uutta vuotta kaikille!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti