pärnu

pärnu

lauantai 7. tammikuuta 2017

E-kirjojen lumoissa

Tulen kehityksessä varmaan valovuoden muita perässä, koska olen löytänyt e-kirjat vasta nyt. Mutta voi pojat miten kivaa olikaan, kun tajusin, että nyt luettava ei lopu enää koskaan!

E-kirjakauppa on yhtä lähellä kuin oma puhelin, tietokone tai padi. Lukeminen ei tietenkään ole yhtä mukavaa kuin "oikean" kirjan kanssa, eikä padin tuojottaminen tee silmille pitkässä juoksussa hyvää - mutta silti. Kyllä tämä  aina "mulla ei ole mitään luettavaa" -vuodatukset voittaa.



Koska tykkään dekkareista yli kaiken, olen ostellut Adlibriksesta uusienkin kirjailijoiden teoksia. Myös se, että e-kirjat ovat puolet halvempia kuin normikirjat, on hyvä syy kannattaa sähköistä lukemistoa.

 J.K. Johansson ja Stefan Ahnem olivat kirjailijoina ilahduttavan hyviä uusia tuttavuuksia. Viimeksi mainitun yli 500-sivuinen Pimeään jäänyt tempaisi mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta ja kantoi hienosti vihon viimeiselle riville asti. Annan kirjalle 9 pistettä kymmenestä.

Äsken latasin Adlibriksestä suoraan Letto-lukuohjelmaan Kristina Ohlssonin Mion Bluesin. Tykkäsin Daavidin tähdestä tosi paljon, joten odotukset ovat jälleen korkealla.

Lukeminen on parasta unilääkettä. Luen yleensä puolesta tunnista tuntiin ennen nukkumaan menoa.
Tuoreimman Ohlssonin kirjan kanssa en tosin taida malttaa odottaa iltaan asti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti