pärnu

pärnu

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Lahti Soccer

Viikonloppu vierähti urheilun parissa. Tällä kertaa olin kuitenkin kannustajan roolissa.

Simo ja Mette viettivät viikonlopun Tahkolla, jossa Simo polki Tahko MTB:n 120 kilometriä. Me olimme Miskan kanssa kotona ja Lahdessa, koska Reipas järjesti Lahti Soccer-turnauksen, jossa Miskakin pelasi. Hänen peliensä ja Simon kisan lisäksi jännitettävää oli lauantaina myös Vierumäellä, jossa Finntriathlon järjesti perusmatkan kilpailun. Piipahdin Miskan pelien välissä kannustamassa seurakavereita ja monia muita tuttuja. Vierumäellä on kyllä kerrassaan upeat puitteet tuollaisen tapahtuman järjestämiseen!

Lahti Soccer alkoi jo perjantantaina, joten yksi pääareenoista, Jalkarannan  kenttä, piti rakentaa kisakuntoon jo aamu varhaisella. Olin puoli kahdeksalta talkovuorossa rakentamassa kisakahvilaa, joka saatiinkin pystyyn parissa tunnissa.




Sää oli perjantaina ja lauantaina mitä parhain! Pelejä oli ilo seurata auringon paisteessa. Lauantaina paiste vaihtui paahteeksi ja hiki virtasi kisakatsomossakin. Niska sai uuden, punoittavan värin. Koitin olla huutelematta liikaa, koska Miska ei siitä tykkää. Äiti saa kuulemma istua katsomossa, kunhan ei mölise mitään. Aika mahdoton tehtävä minulle.


Lauantaina mielessä pyöri tämän tästä Simon maastopyöräily. Lähtö oli aamulla yhdeksältä ja koitin aina välillä vilkuilla gps-seurannasta, miten hän etenee. Puolessa välissä hän oli reilusti alle neljän tunnin, mutta sitten pyörän vapaaratas hajosi ja matkan teko tyssäsi 40 minuutiksi. Onneksi huoltojoukot järkkäsivät hänelle uuden takapyörän ja hän pääsi polkemaan elämänsä ensimmäisen 120 kilometrin kisan maaliin.

Mette kävi Tahkolla naapurin Viivin kanssa issikkavaelluksella, uimassa ja pyöräilemässä. Kivaa oli kuulemma ollut koko pitkän viikonlopun.



Vierumäen triathlonkisassa oli mukana paljon seurakavereita ja tuttuja. Napsin kuvia ja kannustin minkä kerkisin. Monesti kisaa seuratessa tekee itse mieli mennä mukaan, mutta nyt tuntui ihan mukavalta vain olla katsomossa.



Keuhkoissa on (taas vaihteeksi) vähän taudin tynkää ja pohjekin on ollut viime aikoina kipeä. Parin viikon päästä on puolimatkan kisa Joroisilla ja siellä haluaisin olla terve ja kunnossa.

Alle viiden tunnin kunnossa.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti